Taivaanrannan Haalarit

Taivaanrannan haalarit on vuonna 2001 perustettu tanssibändi. Alkuperäisjäseniä ovat Antti Pasanen, Riitta Väisänen sekä Anne Idström.

Tämä trio oli tutustunut toisiinsa jo Korpijärven kesäteatterissa v.1999, jolloin he toimivat näytelmän Carambola-orkesterina. Tanssimusiikin soittaminen oli niin mukavaa hommaa, että porukka päätti jatkaa yhteistyötä.

Kolmisin he heittivät muutaman keikan, mutta kaipasivat vielä porukkaan rytmittäjää. Rumpalia siis haeskeltiin ja huhut kertoivat Pällikkäältä löytyvän soittomiehen, joka osaisi soittaa myös rumpuja. Niirasen Juhaa siis pyydettiin mukaan ja hän suostui.

Ensimmäisiä treenejä pidettiin Riitan kotona Varpaisjärvellä ja Juhan kotona Lapinlahdella. Juhan hirsitupa on sittemmin vakiintunutkin Haalareiden treenipaikaksi.

Taivaanrannan haalarit on muutautumiskykyinen tanssiorkesteri, jossa on sekä mies, että nais-energiaa. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluu viulu, haitari, kitara, basso, rummut sekä laulu. Solisteina toimivat: Riitta Väisänen laulu/viulu tai Kari Niskanen laulu. Haitaria näppäilee Anne Idström, Basso/kitara Antti Pasanen ja rummut Juha Niiranen.

Bändissä vierailevat myös aika ajoin soittajat, Riikka Kauppinen laulu/viulu, Anssi Saarelainen/basso, Seppo Martikainen /laulu ja Ari Niiranen/koskettimet.

Taivaanrannan Haalarit soittaa musiikkia pääasiassa ravintoloissa, tanssilavoilla, ja yksityistilaisuuksissa. Musiikki on keikkapaikasta riippuen iskelmäpainotteista, joskin ravintoloissa ja yksityistilaisuuksissa soitetaan aika ajoin myös rock´n rollia. Illan aikana taittuvat siis valssit, humpat, polkat, jenkat, foxit, beatit, rokit, ja latino-rytmit.

Yhtye on siis varsin monipuolinen kokonaisuus/ läpileikkaus suomalaista musiikkituotantoa, kaikkien tuntemia covereita, yhtyeen sovittamana versiona. Omaa tuotantoa ei mukana juurikaan ole.

 
Copyright © JuhaMusa 2008/Sivut Team Ahmo